perjantai 25. heinäkuuta 2008

Larp (thai-salaatti)



Joskus taannoin Thaimaassa käydessäni tutustuin tähän mahtavaan tuliseen ja raikkaaseen salaattityyppiin. Järjetön määrä limeä, chiliä ja tuoreita yrttejä muuttivat jauhelihan upeiksi salaateiksi, joita muistelin ja kokkailin sitten jälkikäteen Suomessa.
Salaatin voi tehdä melkein mistä vain vähärasvaisesta lihasta. Tuoreita yrttejä ei tässä voi olla liikaa. Minttu on tärkein, mutta mukana voi käyttää myös korianteria tai basilikaa. Samoin limeä ja chiliä saisi olla todella reilusti, lopputulos kuuluu mielestäni olla melkoisen järisyttävä makuelämys: hikeä pukkaa ja hampaat syöpyy!
Salaatti tulisi syödä tuoreiden kasvisten kera, ajatuksena ei siis ole syödä pelkkää lihaa, kuten suomalainen helposti tämän ajattelisi. Thaimaassa larp ei myöskään ole mikään pääruoka, vaan yksi sivu ruokalaji muiden joukossa. Mielestäni sen kanssa tosin voisi kyllä ajatella tarjottavan kasvisten lisäksi vielä keon riisiä, niin se kävisi meikäläiselle ihan hyvin pienestä ateriastakin.

Larp
200 gr paistijauhelihaa
valkosipulin kynsi tai pari
2 rkl+ kalakastiketta
5 rkl+ limemehua
1-2 rkl riisiä paahdettuna ja karkeasti jauhettuna
chiliä, esim. puolikas habanerosta tai pari-kolme lintuchiliä
pari shalottisipulia (itse tosin käytin tällä kertaa punasipulia ja purjoa)
kourallinen tuoretta minttua (tai pari)
(kourallinen tuoretta korianteria tai basilikaa)

paljon tuoreita kasviksia: esim. jäävuorisalaattia, porkkanatikkuja, kurkkutikkuja, kaalisuikaleita, vihreitä pitkäpapuja, sokeriherneitä, paprikaa, tms.

sopiva dippi haluttaessa

Paista jauhelihat murskatun valkosipulin kanssa ja ota liedeltä. Lisää liemet ja hienonnetut muut ainekset. Riisin voi paahtaa kevyesti kuivalla valurautapannulla ja jauhaa morttelissa karkeaksi rakeeksi, ei siis jauhoksi asti.

__
Ai niin, tuhat kävijää on näköjään mennyt tänään aamulla rikki, jee! Näköjään täällä käy muitakin kuin vain minä, joten enköhän siis jatka kirjoittelua. Kaikenlaisia kommentteja otetaan mieluusti vastaan...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätähän on ihan pakko kokeilla, thairuoka on iiiihanaa :P

Seppo kirjoitti...

Thairuoasta saa kyllä hyviä kiksejä, se on niin täynnä tuoreita, raikkaita makuja ja kunnolla tulta! :)